Reiki Master ja intuitiivinen hoitaminen, sisältö

Täydellisyys on epätäydellisyyden hyväksymistä

Reiki Master ja intuitiivinen hoitaminen, sisältö

Reiki Master ja intuitiivinen hoitaminen, 12 päivää

Reiki Master koulutus totetetaan Usui Shiki Ryohon oppien mukaan. Sisäinen kasvu ja hyvinvointi pääsevät uudelle tasolle ja kanavana toimiminen tulee voimakkaammaksi. Intuitiivisuuden ja omaan henkiseen kehittymiseen kiinnitetään erityistä huomiota. 

Kysynkin sinulta, että oletko valmis sitoutumaan henkiselle tielle, ottamaan henkisyyden ja oman jatkuvan kehittymisen osaksi omaa elämääsi? Siihen jokapäiväiseen arkeen mukaan. Kohtelemaan muita niinkuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. Rakastamaan itseäsi ja antamaan aikaa ja tilaa omalle kehityksellesi. 

Koulutus toteutetaan yksilöllisenä pienryhmäkoulutuksena. Ryhmät pyörivät sekä Lappeenrannassa että Lapissa Rovaniemellä. Ryhmiin voi tulla mukaan muulloinkin, kun siitä sovitaan Jaanan kanssa. Jaana hyväksyy oppilaat.

Koulutukseen sisältyy 8 yhteistä kokoontumispäivää Reiki Master oppilaiden kanssa sekä apuopettajuudet Reiki I ja Reiki II ja intuivinen hoitaminen kursseilla 4 päivää (yhteensä 12 päivää). Koulutus kestää ryhmästä ja osallistujan toiveista riippuen noin vuoden-kahden verran. Apuopettajuudet voidaan suorittaa myös kurssin päätyttyä. Ilmoittautumisia otetaan vastaan. 

Ole Jaanaan yhteydessä kun haluat mukaan, Jaana hyväksyy osallistujat.

Käytännön asioita:

  • Päivät tai illat sovitaan yhdessä osallistujien kanssa
  • Reiki Master koulutus edellyttää Reiki I ja  Reiki II intuitiivisen hoitamisen koulutuksen. Jos et ole käynyt Aurinkokallion näitä koulutuksia, niin nämä kurssit kerrataan tai käydään pelkästään apuopettajana. Tämä sovitaan opettajan kanssa tarpeesi ja oman suunnitelmasi ja tavoitteidesi mukaan. Kurssien kertaamisesta en enää ota maksua lainkaan, eli tämä kuuluu Reiki Master koulutukseen (aikaisemmin tämä kertaaminen oli maksullinen, 60 % hinnasta, nyt ilmainen!). Ja Reiki I ja Reiki II kursseja kannattaakin kerrata useamman kerran, sillä ne ovat joka kerta (ainakin Jaanalla) jonkin verran erilaisia. Toki pakolliset asiat ovat aina mukana.

Reiki Master koulutus on matka, henkinen polku kohti omaa henkistä ja hoitajana ja kouluttajana kehittymistä. Koulutus järjestetään aloitushetkestä vuoden tai reilun vuoden sisällä yhdessä sovittavana 8 päivänä tai useampana päivänä tai iltana. Koulutus toteutetaan yksilö- ja pienryhmäkoulutuksena. Reikin ja intuition syventämisen lisäksi aiheina ovat ihmisenä, hoitajana ja auttajana kehittyminen, omat arvot ja uskomukset ja tietoisuuden sekä sydämen avaaminen.

Koulutus antaa mahdollisuuden omien Reiki kurssien vetämiseen tai toisena opettajana toimimiseen. Monet käyttävät antiaan kurssista omassa työssään, ihmisten kohtaamisessa tai väylänä omaan kasvamiseen.

Kurssi sisältää tietoa ja keskusteluja Reikin I ja II osien sisällöstä, vihkimyksistä, intuitiivisesta hoitamisesta sekä erilaisten työvälineiden hyödyntämisestä. Hoitoharjoittelua, oman henkisen kehittymisen edistämistä ja mahdollisten omien haasteiden, kuten negatiivisten tunteiden kohtaamista. Teemme paljon itsensä kehittämiseen liittyviä harjoituksia. Kurssi sisältää kirjallisuuteen perehtymistä, jonka voi tehdä omien tavoitteiden mukaisesti.

Jokainen kurssille osallistuja tekee oman kehittymissuunnitelman, joka vaikuttaa myös koko kurssin ohjelman muodostumiseen. Tämä tehdään kurssin alkupuolella ja se on vapaamuotoinen. Järjestämme jokaisen kanssa oman yksilötapaamisen, jossa käymme läpi kehittymissuunnitelmaa ja mahdollisesti muita asioita tai teemme jonkin kehittymistä tukevan harjoituksen. Nämä tapaamiset järjestetään pääasiassa kokoontumispäivien yhteydessä. Tarpeen mukaan myös muuta yksilöohjausta (hintaan tätä kuuluu yksilöohjausta enintään 2 tuntia). Kurssi sisältää Reiki Master vihkimyksen, kurssista saa todistuksen. Myös itseopiskelua, ryhmän kanssa toisilta oppimista. 


Henkilökohtainen suunnitelma Master kurssille, alueina voivat olla:

  • Hoitamisen ja intuition kehittäminen
  • Tavoitteet, henkilökohtaiset ja ammatilliset
  • Tiedolliset alueet joissa haluan kehittyä
  • Kirjallisuus: oma suunnitelma
  • Henkisen kehittymisen ja ihmisenä kehittymisen tavoitteet
  • Intuition kehittymisen mahdollistaminen
  • Itsensä arvostaminen ja rakastaminen - muiden arvostaminen ja kunnioittaminen
  • Elämään luottamisen syventäminen
  • Menneiden asioiden käsittely ja irtipäästäminen
  • Muita sinulle tärkeitä asioita


Suunnitelmaa voidaan syventää erilaisten näkökulmia tuovien harjoituksien avulla. Suunnitelma käydään yhdessä läpi ohjaajan kanssa, kurssin alussa ja todetaan tilanne kurssin lopussa. Kurssin pakollisten asioiden lisäksi painotamme henkilökohtaisissa suunnitelmissa olevia alueita.

Kurssin lopussa kerromme tai referoimme muille kirjoista, joihin olemme tutustuneet. Kerromme myös omista kokomuksistamme esimerkiksi itsereflektoinnin muodossa. Lopputyö tehdään ja esitellään muille, mikä usein avautuu suunnitelman perustella tai koulutuksen edettyä vähän pidemmälle.


Kertaajat

Jos haluat alkaa järjestämään Reiki I ja Reiki II tai Master kursseja, niin Master koulutuksen kertaaminen ennen aloittamista on mielestäni erittäin hyvä päätös. Kun olet käynyt jonkun toisen ohjaaman koulutuksen, niin koulutuksen käyminen jollakin toisella opettajalla tuo erilaisia ajatuksia ja uutta näkökulmaa. Suosittelen! Toki hyvin voit kerrata myös samalla kouluttajalla.

Aurinkokallion jokainen Reiki Master koulutus on erilainen, jokaisella koulutuksella ja ryhmällä on oma tehtävänsä sekä yksilö- että pienryhmätasolla. Kun sinulla on Reiki Master koulutus taustalla ja haluat mukaan uuteen Reiki Master koulutukseen, oli syysi ammattillinen, henkilökohtainen, omaan kasvuun tai johonkin haasteeseen liittyvä, tai jos haluat jatkossa pitää ítse Reiki kursseja, on se mahdollista. 

Toistaiseksi Reiki Master koulutuksen kertaajan maksu on 310,00 + alv 24 % = 384,40. 

Kertaajilla ei ole pakollista käydä uudestaan Reiki I ja Reiki II kursseja. Jos olet suunnittemassa pitäväsi joskus itse Reiki kursseja, niin suosittelen myös näiden kurssien kertaamista uudestaan (vaikka kuinka monta kertaa) apuopettajana. Silloin huomaat myös koulutuksien, ryhmien, aineiston ym. erilaisuuden ja voit olla koulutuksissa ehkä enemmän myös opettajan tukena. Kertaajia pääsee mukaan, jos kurssilla on tilaa. Etusijalla ovat kurssin varsinaiset osallistujat. 

Kysy lisää/ilmoittautumiset: Jaana Kallio puh.040 527 3126 tai jaana.aurinkokallio@gmail.com tai ota yhteyttä linkin kautta